Internetin alkuajoista lähtien liikeyritykset ovat joutuneet kamppailemaan yhden ja saman kysymyksen äärellä: miten saada käyttäjät maksamaan sisällöstä? Vuosituhannen alkuvaiheessa kehitettiin patentoitu sovellus, joka pystyi ratkaisemaan ongelman. Käyttäjä pystyi selailemaan internet-sivuja vapaasti, kunnes vastaan tuli sisältö jonka näkemisestä piti maksaa.
(Epä)onnistumisia on juttusarja projekteista, joissa olemme olleet mukana. Projektien loppuminen ei ole johtunut konseptin toimimattomuudesta, vaan pääasiallisesti vääristä markkinapositioista sekä reaalikysynnän puutteesta. Kaikissa tapauksissa markkinat ovat olleet aina oikeassa.
Epäonnistuminen nro 3: Maksulliset internet-sisällöt
Internetin alkuajoista lähtien liikeyritykset ovat joutuneet kamppailemaan yhden ja saman kysymyksen äärellä: miten saada käyttäjät maksamaan sisällöstä? Vuosituhannen alkuvaiheessa kehitettiin patentoitu sovellus, joka pystyi ratkaisemaan ongelman. Käyttäjä pystyi selailemaan internet-sivuja vapaasti, kunnes vastaan tuli sisältö jonka näkemisestä piti maksaa. Sovellus pystyi ratkaisemaan ongelman kertomalla käyttäjälle, että juuri tämä sisältö tulee näkyviin kunhan lähetät maksullisen tekstiviestin ruudussa näkyvään numeroon. Mikäli käyttäjä koki sisällön niin kiinnostavaksi ja laadukkaaksi, että halusi maksaa siitä pienen maksun, sovellus osasi yhdistää käyttäjän, halutun sivusisällön, ja käyttäjän matkapuhelimen ilman minkäänlaista rekisteröitymistä, tunnuksia tai kirjautumista.
Liiketoimintamalli edusti iltapäivälehdille (Ilta-Sanomat ja Iltalehti) tyypillistä irtonumeromyyntiä (single copy sales), jossa kuluttaja ostaa mielenkiinnon herättävän lehden ilman pidempiaikaista sitoutumista tai tunnistautumista. Monessa mielessä sovellus palveli jo silloin myös nykyajan hektistä internet-käyttäjää, joka haluaa kaiken mahdollisen informaation näkyviin heti ja maksaa vain todellisesta lisäarvosta. Mikä siis voisi mennä vikaan? Miksei palvelusta tullut menestystä?
Epäonnistumiselle oli useita syitä, mutta niillä oli kaikilla yhteinen nimittäjä: mediatalot. Kuluttajat osasivat lähettää tekstiviestejä ja ymmärsivät, ettei viestin lähettäminen ole taloudellinen tai tietoturvallinen riski. Johtavat mediatalot olivat kuitenkin päättäneet, ettei internetin tulevaisuus ole irtonumeromyynnissä, vaan kaikki netin käyttäjät pitää saada vuositilaajiksi. Sellaiset ratkaisut, jotka pystyivät tarjoamaan kuluttajalle sopivimman vaihtoehdon, eivät sopineet mediataloille, koska tällöin vuositilaajat eli lypsylehmät (cash cows) menetettäisiin. Lopputuloksena sovellusta ei markkinoitu tai otettu käyttöön missään Suomen johtavista medioista.
Nyt 10 vuotta myöhemmin on todettu, etteivät kuluttajat ole valmiita maksamaan vuosi- tai edes kuukausipohjaisia maksuja internet-sisällöistä, jotka ovat saatavilla ilmaiseksi. Mediatalot eivät myöskään ole pystyneet tuottamaan mitään sellaista yksittäistä sisältöä tai juttua, joka olisi niin kiinnostava että lukijat haluaisivat maksaa siitä erikseen. Ongelman ratkaisuksi on lokaalilla tasolla ehdotettu arvonlisäveron pienentämistä/poistamista sekä YLE:n budjetin supistamista ja toiminnan rajoittamista kilpailun minimoimiseksi. Globaalilla tasolla johtava hakukoneyhtiö Google on haastettu oikeuteen ja pakotettu joko estämään linkitys kiinnostaviin lähteisiin tai maksamaan palkkio linkityksistä.
Samaan aikaan yksityishenkilöiden perustama ja ylläpitämä LongPlay, jonka yksittäisistä julkaisuista maksavat vain sisällön riittävän mielenkiintoiseksi kokevat kuluttajat, voitti vuonna 2013 Helsingin Sanomien 250 000 euron Uutisraivaaja-palkinnon. Palkinnon saamisen kriteerinä yrityksen ansioksi mainittiin toimiminen ”uutena hitaan journalismin julkaisualustana”.
LongPlayn menestyminen on kiistatta hieno asia, ja sen sisältö poikkeuksellisen laadukasta. Käyttäjän kannalta kyse on kuitenkin vain suppeasta sisältösivustosta, jonka käyttö edellyttää kirjautumista joko itse palveluun tai johonkin yleiseen sovelluskauppaan, kuten iBooksiin. Käyttökokemus ja tekninen toteutus ovat kaukana alkuperäisestä ajatuksesta koko internetin sisältöjä tunnistamattomina vapaasti selailevista ja ostavista käyttäjistä. Herää kysymys onko mediatoimiala palkinnut yrityksen, joka on toteuttanut 10 vuotta vanhan innovaation teknisesti huonommin? Onko sokeiden keskuudessa yksisilmäinen edelleenkin kuningas?